Järki-Saneeraus Oy:n koronatiedote


Koronaviruksen leviäminen on aiheuttanut huolta meissä kaikissa, ja teemme kaiken mahdollisen sen eteen, että asiakkaiden ja työtekijöiden terveys ei vaarannu.

Reagoimme THL:n ohjeistuksiin ja Suomen hallituksen virallisiin suosituksiin välittömästi niiden tultua julki.

Olemme muuttaneet palveluprosessiamme siten, että vältämme tapaamisia riskiryhmään kuuluvien kanssa ja tarvittaessa voimme hoitaa neuvottelut etänä.

Olemme ohjeistaneet myös asentajiamme välttämään kontaktia asiakkaan kanssa. Pullakahvit joudutaan siis juomaan joskus toiste!

Yhteiskunnan kannalta on kuitenkin tärkeää, että töitä tehdään, ja pidetään yhteiskunnan rattaat pyörimässä. Siksi mekin pidämme työntekijämme töissä niin pitkään kuin se on turvallista.

Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme,

 

Eerik Säkkinen
Järki-Saneerauksen toimitusjohtaja