
Järki-Saneeraus lahjoitti kattoremontin sitä eniten tarvitsevalle: ”Tästä tehdään traditio”
Kuva: Eerik Säkkinen maanantaina lahjaremonttikohteen pihalla.
KUN Järki-Saneeraus ilmoitti Facebookissa etsivänsä kohdetta, jolle lahjoittaa kattoremontti joululahjaksi, suurin osa ilahtui, mutta joukossa oli myös skeptikoita: ”Ei ne kuitenkaan mitään anna” tai ”Tämä on vain tempaus, jolla saadaan ihmisen osoitteet talteen ja pakkomyytyä remontteja”.
ONHAN se tietenkin yllättävää, että yritys tekee 20 000 euron arvoisen remontin jollekin ilmaiseksi. Järki-Saneeraus maksaa jopa lahjaveron, ettei lahjan vastaanottajalle tule mitään kustannuksia.
Miksi siis ryhdyitte tähän, Järki-Saneeraus Oy:n perustaja, Eerik Säkkinen?
– Me kohtaamme kentällä jatkuvasti ihmisiä, joista osalla ei varaa kattoremonttiin, vaikka tarve olisi. Monesti tekisi mieli korjata katto silti, mutta eihän meillä tietenkään ole mahdollisuutta tehdä työtä ilmaiseksi. Siitä syntyi ajatus, että vaikka emme voi auttaa kaikkia, niin edes yhtä.
EERIK myöntää, että lahjoitus tekee firmankin kassaan loven, mutta koska yrityksen prosessit ovat tehokkaat ja yritys on kannattava, on lahjoitus mahdollinen ilman suurempaa riskiä.
– Kattoremontti on sille voittajalle iso juttu, ja kyllähän siitä tulee meillekin hyvä mieli.
“Tuli tunne, että täytyy saada tämä katto äkkiä kuntoon”
JÄRKI-SANEERAUS sai Facebookissa yli 2000 kommenttia, joiden joukosta voittaja valittiin. Loppujen lopuksi valinta oli yllättävän helppo.
– Siellä oli paljon hyviä vaihtoehtoja, mutta Saarisen perheen omaisten kommentit koskettivat eniten. Siellä tarve ja tarina kohtasivat. Saarisilla oli vuotava katto sekä raskas elämäntilanne: perheen tytär on sairastunut vakavasti ja vanhempien aika ja rahat menevät hoitoihin.
KISAN voittaja ratkesi perjantaina 7. joulukuuta ja maanantaina Eerik ajoi Orimattilaan tapaamaan voittajaa ja kartoittamaan kattoa remonttia varten.
– Kun tapasi Teijan lapsineen ja vielä näki sen katon tilan, tuli voimakas tunne, että pitää saada tämä katto äkkiä kuntoon. Katto oli heikossa hapessa Suomen olosuhteisiin nähden.
– Ajattelin, ettei näille ihmisille enää enempää saa tulla harmia. Laitetaan siisti katto, niin on ainakin yksi huolenaihe vähemmän, Eerik sanoo.
EERIK teki siltä seisomalta remonttisuunnitelman ja samana päivänä leikattiin pellit mittaan. Tiistaina alkoi varsinainen työ kahden asentajan voimin ja seuraavana päivänä kattoremontti oli valmis.
Uusi katto kestää ainakin 50 vuotta
TALO on kokenut aikamoisen muodonmuutoksen: vanhan vuotavan katon tilalla on nyt uutuuttaan kiiltävä katto, joka kestää ainakin 50 vuotta.
– Remontti oli tässä talossa pikemminkin myöhässä kuin ajoissa: pellitystyö oli tehty huolimattomasti, sieltä puuttui kondenssisuoja, aluskate. Katto oli vuotanut useasta kohtaa ja sitä oli yritetty paikkailla.
NYT tehty uusi katto kestää 1960-rakennetun talon eliniän.
Millaista palautetta olette saaneet tästä remontista?
– Positiivista palautetta. Ihmiset ovat olleet tosi hyvällä fiiliksellä ja myös meillä kaikilla on tästä projektista hyvä mieli.
– Onhan niitä muitakin tapoja auttaa, mutta me osataan parhaiten nämä kattohommat. Ja tällainen konkreettinen apu tuntuu hyvältä tavalta. Siksipä ajattelimme tehdä tästä jokajouluisen perinteen.
Katso ennen ja jälkeen kuvat!
Kiinnostuitko kattoremontista? Järki-Saneeraukselta ammattitaidolla kattoremontti Uusimaa, Helsinki, Espoo ja Vantaa -alueilla, sekä muualla Etelä-Suomessa ja Kanta-Hämeessä.